Taiteelle on ominaista tarina. Se voi olla havainto haihtuvasta hetkestä tai kokonainen polveileva kertomus – totta tai tarua. Näitä tarinoita syntyy parhaillaan Markku Salon käsissä Nuutajärven lasikylässä. Hän valmistelee uusia teoksia syyskuussa avattaville ArtHelsinki-nykytaiteen messuille. Tulossa on pienoisveistoksia sekä vapaasti valettuja lasireliefejä.

Markku Salolla on ArtHelsinki-messuilla yhteisosasto keramiikkataiteilija Pekka Paikkarin kanssa. Osastolla esittäytyy kaksi kollegaa ja kaksi materiaalia: lasi ja keramiikka. Molemmat tuovat messuilla esiin materiaalinsa mahdollisuuksia taiteellisen ilmaisun välineenä.

– Taiteessa on tapahtunut murros välineellisellä tasolla. Vuosisatojen ajan taiteeksi hyväksyttiin yksinkertaistetusti sanoen öljyvärimaalaus. Muita materiaaleja pidettiin lähinnä käyttöesineiden aineksina. Nykyisin teoksen sisältö on ensisijainen, eikä ole väliä onko teos valoa, ääntä tai jotakin materiaalista ainesta, Markku Salo sanoo.

Pekka Paikkari (s. 1960) on työskennellyt Arabian tehtaalla, ja vuodesta 1988 sen taideosastolla sekä suunnittelijana että kuvanveistäjänä. Markku Salo (s. 1954) on työskennellyt Nuutajärven lasikylässä vuodesta 1983 lähtien. Hän toimii vapaana taiteenharjoittajana ja muotoilijana.

Salo & Paikkari -osasto ArtHelsinki-nykytaidemessuilla hallissa 3, osasto 3E41.

Messuille tulevien teosten kuvia julkistetaan näillä sivuilla ennen messutapahtumaa.

ArtHelsinki 11 -nykytaidemessut järjestetään Habitare-, Valo- ja Salonki-messujan rinnalla 14.-18.9.2011 Helsingin Messukeskuksessa, os. Messuaukio 1, 00520 Helsinki. www.arthelsinki.com. Avoinna yleisölle to 15.9. klo 14-19, pe 16.9. klo 10-19, la ja su 17.-18.9. klo 10-18. Ammattilaisille messut ovat avoinna ke ja to.