Suomen lasimuseon tiedote:

Lasikomppania – Nuutajärven lasitaitajat ry.
Näyttely Suomen lasimuseossa Riihimäellä
9.9.-31.12.2011

Lasikomppania on lasialan yhdistys, joka on perustettu tarjoamaan laajat
työskentelymahdollisuudet lasitaiteilijoille ja muotoilijoille.
Ainutlaatuinen toiminta tukee vahvasti alan kehitystä ja lasinvalmistustaitojen säilymistä
Suomessa. Näin Nuutajärven vuonna 1793 alkanut lasiperintökin toivottavasti
säilyy.

Yhdistyksen on perustanut kaksitoista lasintekijää eri puolilta Suomea, jotka
rakensivat lasihytin Nuutajärvelle vuoden 2004 aikana.  Yhdistyksen jäsenistö
koostuu sekä pitkään lasin parissa työskennelleistä että vastikään alalle
tulleista nuorista tekijöistä. Osa jäsenistä, jotka myös puhaltavat lasia
itse, valmistavat studiolasia, toiset ovat suunnittelijoita ja taiteilijoita, jotka
teettävät teoksensa ammattitaitoisilla lasinpuhaltajilla.

Nuutajärven lasitaitajat ry:n eli Lasikomppanian tarkoituksena on lasialan
kulttuuriperinteen vaaliminen, Nuutajärven tunnetuksi tekeminen lasialan
osaamiskeskuksena ja lasialalla toimivien toimintaedellytyksien parantaminen.

Yhdistys ylläpitää lasinvalmistajille korkeatasoisia työtiloja Nuutajärvellä.
Käytössä on lasihytti, Pate de verre -studio ja metallipaja. Työtiloissa on
mahdollisuus käyttää monia erilaisia lasinvalmistustekniikoita. Tiloja
vuokrataan kaikille lasin parissa toimiville. Yhdistys järjestää myös
kursseja sekä workshop-tapahtumia.

Nykyisin Lasikomppaniaan kuuluvat seuraavat näyttelyyn osallistuvat jäsenet:

Kari Alakoski – Lasitaiteilija               Camilla Moberg – Teollinen muotoilija
Hans-Christian Berg – Taiteilija                 Jonas Paajanen -Lasinpuhaltaja
Tuomas Ervamaa – Lasitaiteilija                  Anu Penttinen -Lasimuotoilija
Sara Hulkkonen – Lasinpuhaltaja                  Harri Piispanen -Lasimuotoilija
Alma Jantunen – Lasipuhaltaja                    Johannes Rantasalo -Lasinpuhaltaja
Marika Kinnunen – Lasinpuhaltaja          Markku Salo – Taiteilija-muotoilija
Ilse Lindqvist – Lasitaiteilija                  Elina Turunen – Lasimuotoilija
Kaappo Lähdesmäki – Lasinpuhaltaja        Heikki Viinikainen – Lasimuotoilija

Suomen lasimuseo, Tehtaankatu 23, 11910 Riihimäki. Avoinna maalis-
joulukuu klo 10-18. Maanantaisin suljettu. Pääsymaksut: aikuiset 6/ 4 €, lapset 7-16 v
3 €, perhelippu 12 €. Lisätietoja puh. 019 758 4108, www.suomenlasimuseo.fi