Markku Salolta on tilattu teoskokonaisuus, Veden tarinoita, Tampereen yliopistollisen sairaalan kampukselle rakennettavaan uuteen sairaalarakannukseen. Munuaiskeskuksen kolmeen kerrokseen pystytetään läpi kerrosten ulottuva Toivon lähde -teos. Lisäksi Salo suunnittelee yksittäisiä teoksia sairaalan muihin julkisiin tiloihin.

– Olen erityisen mielissäni, että taiteilija valittiin jo rakennusprojektin alkuvaiheessa. Näin pystyn keskustelemaan teosten sijoittamisesta arkkitehdin kanssa, taiteilija Markku Salo sanoo.

TAYSin Munuaiskeskus on vielä arkkitehdin suunnittelupöydällä. Taiteilijan ottaminen suunnitteluun mukaan alkuvaiheessa mahdollistaa teosten tarvitsemien tilojen ja tekniikan opitimaalisen suunnittelun. Salon teokset upotetaan osittain rakenteisiin, mikä tekee rakennussuunnitteluvaiheeseen osallistumisen välttämättömäksi. Rakennuksen on määrä valmistua keväällä 2015, jolloin on myös Veden tarinoita -teoskokonaisuuden luovutus.

Markku Salo valmistaa teoksensa Nuutajärven lasikylässä. Työskentely on alkanut syksyllä 2013.